Siinä missä moni koripallon ystävä tuntee miesten Korisliigan jääneen liian pienelle huomiolle isompien palloilun pääsarjojen varjoon, on naisten Korisliiga vielä kehnommassa jamassa – joskin sama ilmiö on tuttu maassamme myös muista palloilulajeista. Yleisökeskiarvot naisten Korisliigassa ovat liikkuneet viime kausina noin 250 katsojan paikkeilla.

Naisten joukkueurheilun kehnosta arvostuksesta on kirjoitettu paljon, mutta tilanne ei kaikkialla maailmassa ole läheskään samanlainen. Naiskoris on esimerkiksi erittäin seurattua ja suosittua lajin emämaassa, Yhdysvalloissa. Kukaties muutos on Suomessakin hiljalleen tapahtumassa yhteiskunnan yleisen tasa-arvokehityksen myötä, mutta pitkä matka on vielä edessä.

Ei mikään uusi juttu

Naisten sarjoissa koripallon Suomen mestaruudesta on kilpailtu jo vuodesta 1944 lähtien eli naisten koripallon SM-sarja alkoi vain viisi vuotta miesten vastaavaa myöhemmin. Maantieteellisesti laji on ollut naisten puolella alusta alkaen huomattavasti vähemmän Helsinki-keskeinen kuin miehissä. Jo ensimmäisellä kaudella Turun Urheiluliitto vei naisissa pronssia. 1950-luvulla mestaruutta juhlittiin Helsingin ohella myös Tampereella, Porissa ja Lahdessa.

Onkin mielenkiintoista havaita, että naiskoriksessa menestystä on historian saatossa saavuttanut moni paikkakunta ja seura, jotka ovat jääneet mieskoriksessa tyystin vaille menestystä. Esimerkiksi 1970-luvulla Nokian Urheilijat oli sarjan todellinen dynastiajoukkue: se vei vuosikymmenellä nimiinsä jopa kuusi mestaruutta.

Naisten pääsarjan menestyneimmät pelaajat

Naisten puolella pelaajat eivät ole juuri mainittavia korvauksia Suomessa saaneet – näin tosin oli pitkään miestenkin pääsarjan tilanne. Taloudellisen tilanteen takia myöskään ulkomaalaisvahvistuksia ei ole nähty yhtä paljon tai yhtä pitkään kuin miesten puolella. Siksipä kaikkien aikojen pelaajien joukostakaan ei löydy samaan tapaan ulkomaalaistaustaisia pelaajia.

Yleisesti suomalaisen naiskoriksen kaikkien aikojen pelaajana pidetään vuonna 1960 syntynyttä Lea Hakalaa, jolla on hallussaan myös pääsarjan runkosarjan kaikkien aikojen pistetilaston ykkössija – 10 306 pistettä. Laitahyökkääjän paikalla pelannut Hakala edusti pelaajaurallaan monta kautta Lahden Sampoa, Forssan Alkua ja helsinkiläisiä Panttereita, mutta pelasi myös pari kautta Pussihukissa.

Lea Hakala oli myös todellinen uranuurtaja, sillä kausi 1983-84 meni Italian Pescarassa ja kaudet 1988-1992 Espanjassa eri seuroissa. Vuonna 2013 sittemmin valmentajana kunnostautunut Hakala valittiin suomalaisen koripallon Hall of Fameen.

On koripallon SM-sarjassa silti ulkomaalaisväriäkin nähty – ja tässä suhteessa yksi nimi nousee yli muiden: Kenya Robinson. Floridalaissyntyinen urheilija tuli Suomeen pelaamaan jo 1997 ja pelasi täällä aina vuoteen 2017 asti, 47-vuotiaaksi! Robinsonin nimi löytyy miltei kaikkien naisten pääsarjan tilastojen kärjestä. Panttereissa ja BC Nokiassa pelannut nainen tuli ennen kaikkea tunnetuksi kuitenkin Äänekosken Huiman pelaajana. Huiman riveissä hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 2003.

Suomen naiskoriksen isot seurat

Kuten aiemmin mainitsimme, eivät naisten SM-sarjojen menestyneimmät seurat ole samoja kuin miesten puolella. Esimerkiksi mestaruuksien suhteen ei maratontaulukossa ole yhtään helsinkiläistä joukkuetta neljän kärjessä! Tämän kärjen muodostaa neljä seuraa, jotka ovat kukin vieneet kahdeksan mestaruutta: Nokian Urheilijat, Tampereen Pyrintö, Forssan Alku sekä Lahden Sampo.

Viime kausien suomalaisen naiskoriksen iso nimi on ollut lappeenrantalainen, vuonna 1996 perustettu Catz. Aiemmin Lappeenrannassa pelattiin koripalloa samassa seurassa miesten kanssa eli NMKY:ssä. Seuran tekeminen on ollut todella vahvan nousujohteista. Catz nousi pääsarjaan kaudeksi 2005, sijoittui hopealle 2007, 2008, 2009 ja 2011, mutta vei mestaruuden nimiinsä 2010 sekä viitenä peräkkäisenä kautena 2012-2016.

Naisten Korisliiga nykypäivänä

Naisten Korisliigassa pelaa tätä nykyä kaudella 2017-18 kymmenen seuraa. Viime vuosien menestyjän eli Catzin ohella pääsarjassa ovat mukana Kotkan Peli-Karhut, Tapiolan Honka, Vimpelin Veto, Forssan Alku, Hyvinkään Ponteva, Kouvottaret, Espoo Basket Team, Helmi Basket ja Äänekosken Huima. Maantieteellinen hajauma on siis melko suurta, mikä toki jo matkakulujen muodossa tuo lisärasitetta jo muutenkin pienellä budjetilla operoiville seuroille.

Naisten Korisliiga taistelee tietenkin myös katsojista. Lajin seuraaminen on kuitenkin internetin suoratoistopalveluiden yleistymisen myötä helpottunut, sillä esimerkiksi kaudella 17-18 otteluita voi seurata Fanseat-palvelun kautta suorana.

Runkosarja pelataan kolminkertaisena sarjana kymmenen joukkueen kesken eli jokaiselle joukkueelle kertyy runkosarjassa 27 ottelua. Onko tämä sitten naiskoriksen yleisen tason kehittymisen kannalta sopiva määrä, siitä käydään jatkuvaa keskustelua.

Runkosarjan päätteeksi viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa I-divisioonaan, kuusi parasta jatkaa pudotuspeleihin. Sijojen 1 ja 2 joukkueet ottavat suoran välieräpaikan, sijat 3-6 pelaavat puolivälierissä. Niin puolivälierät, välierät kuin finaalitkin ovat katkolla kolmesta voitosta. Pronssiottelu pelataan myös, mutta himmeimmän mitalin kohtalo on monista muista palloilusarjoista tuttuun tapaan kerrasta poikki.

Naisten koriksen taloustilanne

Olemme maininneet artikkelissa taloustilanteet rajoitteet moneen kertaan, joten pikainen katsaus budjetteihin. Kauden 2016-17 naisten Korisliigassa pienimmällä budjetilla operoi helsinkiläinen HBA, jonka kausibudjetti oli 30 000 euroa. Suurin budjetti oli menestyneellä Catzilla, joka käytti kauteen 158 000 euroa. Vain kaksi muuta seuraa, Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka, ylittivät 100 000 euron rajan budjetissaan. Vertailukohtana voi pitää vaikkapa jalkapallon puolelta miesten Ykköstä, jossa Catzin budjetti sijoittuisi sarjan häntäpäähän, joskaan ei välttämättä aivan pienimmäksi. Silti katsojamäärissä jäädän pitkälle jälkeen.